
Uroteko: olen poistanut kirjahyllystäni noin 20 kirjaa, jotka hävitän. Poisto on vaatinut äärimmäistä henkistä kamppailua. Kirja on kirja. Olen vaalinut hyllyssäni muutosta muuttoon aivan järkyttäviä opuksia, esimerkiksi Sidney Sheldonin Enkelten raivo on ollut matkassa 1980-luvun alkupuolelta.
Nyt kirjapalvontaan tulee stoppi. Tavoitteena on vähintään kaksinkertaistaa poistettavien kirjojen kasa.

20.5. Jälleen kahdeksan kirjaa poistettu. Jo laittaessani hyllyyn tätä kasaa, epäröin tarvitsenko koskaan niitä. Eri kulttuurien kansanperinne liittyi opiskeluuni 1990-luvulla.

30.5. Neljä paria kenkiä marssi näin...tyttöjen juhlakengät siirtyvät serkkutytöille. Omat tossuni menevät UFFn keräysboksiin. Perimmäiset "vapaa-ajanjalkineet" sain uutena noin kymmenen vuotta sitten eräältä shoppailijalta, joka oli ostanut tyyliinsä sopimattomat kengät. Eivät olleet minunkaan tyyliäni ja lisäksi numeron liian isot! Silti otin lahjoituksen vastaan...olen käyttänyt niitä ehkä kaksi kertaa - ja säilytellyt niitä vuosikymmenen. Ihmeellistä on tavara!

4.6. Kiitos kuopuksen kenkähulinan neljä paria kenkiä lähdössä kiertoon. Ja yksi yksinäinen sandaali. Meillä ei siis ole vain parittomia sukkia, vaan myös parittomia kenkiä.
11.6. Vein pojan Turun-laivaan, jolla matka kulki Ahvenanmaan korisleirille. Pistäydyin samalla Pialla ja vein hänelle muutaman hyllystä poistetun taidekirjan. Hän tarvitsee niitä työprojekteissaan. Itse en ollut avannut näitä opuksia vuosiin. By the way, kuvittelin löytäväni Pialle ison kasan teoksia, mutta huomasin, etten voinut luopua suurimmasta osasta.

21.6. Kirjahyllystä löytyi vanha, pölyinen ja rikkinäinen puhelin, jonka olin säästänyt "varapuhelimeksi". Säästin siis risan puhelimen, jos käytössä oleva menee risaksi. Voi tätä naisen lyömätöntä logiikkaa.
22.6. Juhannusaaton taika. Ripottele paperinkeräyskoriisi vähintään 77 erilaista paperilajia, kieri (ainakin puoli-)alastomana kasteisessa ruohikossa ja kohta näet riuskan miehesi viemässä "mappiöötä" keräyslaatikkoon. Jotain siis pöydältä todistetusti lähti.
27.6. Omasta vaatekaapista muovipussillinen vaatteita = 2.8 kg